Näiden olis varmaan pitänyt olla hiukkasen kauemmin uunissa, niin eivät olisi tarttuneet vuokiinsa. Tai sitten olisi pitänyt paistaa muffinssit paperivuoissa. Ei voi mitään, nämä ovat nyt tämän näköisiä. Maku on taaskin erinomainen, joten omaan kahvipöytään kelpaavat paremmin kuin hyvin.
Taikina:
125 g voita huoneenlämpöisenä
1 ¾ dl sokeria
2 rkl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
4 pss Earl Grey -teetä
4 kananmunaa
1 tl sitruunamehua
ripaus suolaa
1 dl perunajauhoja
1 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
Kuorrutus:
1 pss Earl Grey -teetä
noin 2 rkl kuumaa vettä
2 dl tomusokeria
2 tl sitruunankuoriraastetta
Vatkaa taikinan voi ja sokerit vaaleaksi ja kuohkeaksi. Lisää teepussien sisältö ja vatkaa tasaiseksi. Lisää munat yksitellen, edelleen vatkaten. Lisää sitruunamehu ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Jaa taikina silikonisiin muffinssivuokiin ja paista 200-asteisessa uunissa n. 15 minuuttia. Anna jäähtyä.
Hauduta kuorrutuksen teepussia pienessä määrässä vettä (2 rkl) noin 5 minuuttia. Sekoita tomusokerin joukkoon teetä tilkka kerrallaan, kunnes kuorrutus on koostumukseltaan sopivaa. Valuta kuorrutus muffinssien päälle. Ripottele pinnalle sitruunankuoriraaste.
Oi että, nää Earl Grey -muffinssit kuulostaa ihan nappivalinnalta! 🧁 Teet teen ja muffinsien yhdistelmästä aiton englännäläis-fiiliksen, ja toi sitruunainen vivahde kruunaa kokonaisuuden. Pidän siitä, että resepti on selkeä ja helppo – just sitä mitä kaipaa kiireisinä leivontapäivinä. Kiitti paljon tästä herkullisesta vinkistä!
VastaaPoistaOle hyvä vain, en valitettavasti muista ketä itse saan tästä kiittää. Tämä ei kuitenkaan ole alun perin oma reseptini vaan olen sen jostain kopioinut. Joka tapauksessa nämä olivat kyllä tosi herkullisia.
VastaaPoista