lauantai 2. heinäkuuta 2016

Pistaasipulla

Apua. Ihan tosi tosi harvoin olen syönyt näin hyvää pullaa. Tuore pullahan on aina hyvää, mutta tässä makean ja pikkuisen suolaisen yhdistelmä oli kerta kaikkiaan loistava. Ehdottomasti täytyy tehdä uudelleen, vaikka pistaasien kuorimisessa onkin oma vaivansa.



Taikina:
2 ½ dl maitoa
25 g hiivaa
1 dl sokeria
¾ tl suolaa
½ rkl kardemummaa
1 kananmuna
7 dl vehnäjauhoja
75 g voita
Täyte:
75 g voita
¾ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
125 g paahdettuja ja suolattuja pistaasipähkinöitä (250 g pussista tulee kuorittuna 125 g)
Voiteluun:
1 kananmuna
Pinnalle:
(60 g paahdettuja ja suolattuja pistaasipähkinöitä)
2 dl tomusokeria
2 rkl vettä

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja lisää siihen hiiva. Sekoita joukkoon sokeri, suola, kardemumma ja muna.  Alusta jauhot taikinaan vähitellen. Lisää pehmeä rasva jauhojen lisäämisen loppuvaiheessa. Taikina saa olla pehmeää. Alusta taikinaa, kunnes se on tasaista ja irtoaa käsistä ja kulhon reunoista. Anna taikinan kohota leivinliinan alla kaksinkertaiseksi (n. 30 minuuttia).

Kuori pistaasipähkinät. Kauli taikina levyksi (n. 30*45 cm). Levitä levylle pehmeä rasva ja ripottele päälle sokeri ja vaniljasokeri. Rouhi pistaasipähkinät veitsellä ja ripottele tasaisesti levylle.

Rullaa taikina rullalle pitkän sivun suuntaisesti ja leikkaa rulla 12 osaan. Nosta palat voideltuun suorakaiteen muotoiseen vuokaan (n. 26*18 cm) leikkuupinta ylöspäin ja kohota lämpimässä paikassa liinalla peitettynä 20-30 minuuttia. Voitele pullat kananmunalla. Ripottele pinnalle rouhitut pistaasipähkinät.

Paista 200-asteisen uunin alimmalla tasolla n. 20 minuuttia. Peitä pullan pinta tarvittaessa leivinpaperilla paistamisen loppuvaiheessa. Koristele jäähtynyt pulla tomusokerikuorrutteella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti