torstai 29. elokuuta 2019

Uuniviikunat

Tänään maistoin (tietääkseni) ekan kerran tuoretta viikunaa. Tai ei kai tääkään nyt ihan tuoretta ollut, kun kerran uunin kautta kävi. En oikein tiedä pitäiskö tätä sanoa makeaksi vai suolaiseksi. Teen kanssa iltapalana joka tapauksessa oikein maistuvaa. Olisin halunnut jäätelöä tämän kanssa, mutta tehtiin viiden tunnin automatka viikunoiden kanssa eikä oikein ollut mahdollista tuoda samalla reissulla jäätelöä mukana. Otin siis kaupasta purkillisen vaniljajogurttia, joka myöskin oli ihan kiva lisuke näille viikunoille. Muutama vielä jäi jäljelle, ja ajattelin huomenna laittaa salaatiksi uuniin lehtikaalia valkosipulin kanssa ja nostaa nämä muutamat vuohenjuustoviikunat lehtikaalin kaveriksi.



Ainekset:
12 tuoretta viikunaa
120 g pehmeää vuohenjuustoa
12 pekaanipähkinää
1 tl kuivattua timjamia
2 rkl hunajaa

Leikkaa viikunoiden pintaan syvät ristiviillot. Lusikoi viikunoiden sisään vuohenjuustoa. Rouhi pähkinät. Valuta pinnalle hunajaa ja ripottele pähkinärouhe ja timjami hunajan päälle.

Paista 200-asteisessa uunissa n. 10 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti