lauantai 15. tammikuuta 2022

Linnapaisti

Tämä oli aika lailla perinteinen, oikein kunnon vanhan ajan sunnuntaipaisti. Lihaan olin vähän pettynyt, pakkauksen ”takuumurea” –merkinnästä huolimatta se ei ollut kovinkaan mureaa. Mutta kastike pelasti hiukkasen sitkeähkön paistin, se oli nimittäin aivan superhyvää. Oikeaoppisesti olisi kai pitänyt siivilöidä liemi ja tehdä kastike ilman kasviksia, mutta halusin soseuttaa ne tuonne sekaan. Enkä katunut.




Ainekset:
700 g naudan sisäpaistia
1 rkl voita
1 sipuli
1 porkkana
50 g juuriselleriä
½ tl kuivattua timjamia
1 laakerinlehti
5 kokonaista valkopippuria
2 kokonaista maustepippuria
1 ½ rkl siirappia
3 rkl punaviinietikkaa
3 rkl tomaattipyreetä
6 anjovisfileetä
3 dl lihalientä
Kastike:
lihan paistoliemi ja kasvikset
2 rkl vehnäjauhoja
2 rkl voita huoneenlämpöisenä
1 dl kuohukermaa

Kuori ja silppua sipuli. Kuori ja viipaloi porkkana. Kuori ja kuutioi juuriselleri. Ruskista liha joka puolelta voissa padassa. Lisää kasvikset ja jatka ruskistamista hetken aikaa.

Lisää mausteet, siirappi, viinietikka, tomaattipyree, anjovisfileet ja lihaliemi. Anna paistin hautua kannen alla matalalla lämmöllä. Paisti on valmis, kun sen sisälämpötila on 75 astetta (n. 1 tunti 15 minuuttia).

Nosta paisti padasta ja leikkaa se ohuiksi viipaleiksi. Soseuta pataan jäänyt liemi ja kasvikset tasaiseksi sauvasekoittimella.

Sekoita yhteen kastikkeen voi ja jauhot. Lisää suuruste paistoliemen joukkoon vähitellen, koko ajan sekoittaen. Lisää kerma. Kiehauta ja keitä muutaman minuutin ajan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti