sunnuntai 30. tammikuuta 2022

Avokadoa ja katkarapuja

Meidän piti tänään mennä testaamaan Korsossa sijaitsevaa Shoku burgeria. Valtteri tuli väliin ja ilmoitti, että tänään ei sitten lähdetä ajelemaan yhtään mihinkään. Siltä varalta, että luen tai joku muu lukee tätä joskus vuosia myöhemmin ja ihmettelee että kuka h**vetin Valtteri, niin tiedoksi että Valtteri oli 29.1.2022 Etelä-Suomea piiskannut lumimyrsky jonka mukana tuli yhdessä yössä varmaan enemmän lunta kuin olen koskaan nähnyt kerralla sataneen. Jouduin siis tekemään huomiseksi varaamani katkarapusalaatin jo nyt. Ja oli muuten hyvää! Katkissalaatin kanssa paistoin ranskalaisia, joita oli liian vähän (kuten aina).




Ainekset:
2 avokadoa
180 g isoja katkarapuja
1 punasipuli
140 g jäävuorisalaattia
Paistamiseen:
1 rkl voita
Kastike:
1 kananmunan keltuainen
2 rkl punaviinietikkaa
2 rkl oliiviöljyä
1 tl sinappia
1 tl kuivattua rakuunaa
suolaa
valkopippuria

Sekoita kananmunan keltuainen, punaviinietikka, sinappi ja rakuuna kastikkeeksi. Lisää öljyä ensin tipoittain, sitten ohuena nauhana. Mausta suolalla ja valkopippurilla.

Kuori ja silppua punasipuli. Halkaise avokadot ja poista kivet. Koverra hedelmäliha lusikalla kuoresta.

Erottele salaatinlehdet tarjoiluvadille. Pane päälle avokadon puolikkaat leikkuupinta alaspin. Leikkaa puolikkaat ohuiksi viipaleiksi ja purista kevyesti viuhkan muotoon.

Ruskista voi kevyesti pannulla ja paista katkarapuja pari minuuttia. Asettele katkaravut tarjoiluvadille salaatin ja avokadojen kanssa. Lusikoi päälle kastike ja ripottele pinnalle sipulisilppu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti