sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Uunissa paahdettu rosolli

Kylläpä rosollista saa todella herkullista hiukkasen tuunaamalla. Muistan, että en lapsena tykännyt rosollista alkuunkaan. Meidän joulupöytään kuului rosolli sillillä terästettynä, ja inhosin silliä silloin syvästi. Niinpä minä sain oman versioni rosollista – maustamattomia porkkana- ja punajuurikuutioita. Sen seurauksena en vuosikausiin pitänyt punajuurta juuri minään. Kyllähän sitä söi, mutta ei se mielestäni miltään maistunut. Mutta tämä lämmin rosolli kermavaahtoinen päivineen oli erinomaista. Ihmettelen vaan, mihin se hupeni? Luulin, että sitä jää vaikka kuinka paljon tulevillekin päiville, mutta toisin kävi.



Ainekset:
4 salottisipulia
4 punajuurta
4 porkkanaa
2 sipulia
1 rkl voita
2 omenaa
2 valkosipulinkynttä
2 rkl hunajaa
1 rkl oliiviöljyä
tuoretta rosmariinia
tuoretta timjamia
suolaa
mustapippuria
Viimeistelyyn:
2 dl kuohukermaa
pari tippaa (punaista) elintarvikeväriä
1 rkl sokeria

Pese ja pilko juurekset ja kuullota ne pannulla voissa. Sekoita joukkoon kaikki muut ainekset paitsi omena. Laita seos uunivuokaan. Paahda 200-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia, kunnes juurekset ovat hieman pehmenneet.

Kuori ja kuutioi omena ja lisää se rosollin sekaan. Kypsennä rosollia vielä 20 - 25 minuuttia.

Vatkaa kuohukerma ja sekoita siihen sokeri ja elintarvikeväri.  Tarkista maku ja tarjoile vaahto rosollin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti