sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Karviais-mantelikakku

Ensin ajattelin, että sokeria tässä saisi olla enemmän. Sitten maistelin vähän lisää ja totesin, että ei sittenkään. Tämä oli hyvää juuri tällaisena. Niin kuin useimmille piirakoille, myös tälle sopii loistavasti kylkeen vaniljakastike, jäätelö tms. Käytin muuten maustettua rahkaa ihan ekaa kertaa ikinä. Olen vähän vieroksunut niitä, kun olen jotenkin ajatellut että ne eivät maistu hyvälle (en ymmärrä miksi, kun kuitenkin syön kaikenlaisia jogurtteja ja rahkoja ihan muuten vaan). Muutama viikko sitten kävin taas kylässä maistelemassa uutta, eli vaniljarahkaa. Se olikin niin suussasulavan herkullista, että vaihdoin mielipiteeni saman tien. Itse asiassa tämän piirakan kanssa nautiskeltavaksi voisi sopia vaikka se vaniljarahka ihan sellaisenaan.



Ainekset:
150 g voita
1 ½ dl sokeria
2 kananmunaa
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
200 g vaniljarahkaa
2 ½ dl karviaisia
75 g marsipaania
40 g mantelilastuja

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen, edelleen vatkaten. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe keskenään. Siivilöi jauhoseos vuorotellen rahkan kanssa taikinaan.

Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (Ø 27 cm) pohjan ja reunan väliin ja voitele vuoan reunat. Kaada taikina vuokaan.

Lisää karviaiset kakun päälle. Murenna marsipaani marjojen päälle. Kypsennä 175-asteisen uunin alaosassa 30-35 minuuttia. Ripottele kakun pinnalle mantelilastut. Paista vielä 10 minuuttia. Anna jäähtyä haaleaksi.

3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kakku. Mitä vaniljarahkaa tässä käytät? Niitä on niin paljon, että tietää sit kaupassa. Itse oon tykännyt uudesta Kotimaista Skyr vaniljarahkasta (mielyttävän makuinen). Sitä saa S-marketeista ja Prismoista ainakin. :)

      Poista
    2. Taisi olla ihan Valion vaniljarahkaa. Sitä voisi lusikoida ihan sellaisenaankin suoraan kiposta. :p

      Poista