lauantai 30. kesäkuuta 2018

Yrtti-lachuch eli jemeniläiset letut

Letut itsessään olivat pienoinen pettymys, sillä ne eivät maistuneet oikein miltään. Edes yrttien maku ei letuissa tuntunut. Täytteiden kanssa ne kuitenkin olivat oikein hyviä. Jotain mausteista kastiketta nämä olisivat vielä lisäksi kaivanneet. Koostumukseltaan letut olivat niin hyviä, että näitä voisi käyttää vaikka pitaleipien tai tortillalättyjen korvaajana.



Ainekset:
5 dl kädenlämpöistä vettä
1 tl kuivahiivaa
2 tl hunajaa
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
½ ruukkua persiljaa
½ ruukkua basilikaa
½ ruukkua korianteria
5 dl vehnäjauhoja
Paistamiseen:
voita
Lisäksi:
paistettuja munia
manchego-juustoa
baby-pinaattia
1 punainen chili

Mittaa tehosekoittimeen vesi, hiiva ja hunaja. Sekoita hieman ja jätä viideksi minuutiksi tekeytymään. Lisää suola, leivinjauhe, yrtit ja jauhot. Sekoita taikina sileäksi. Jätä taikina kohoamaan huoneenlämpöön 1-2 tunniksi tai jääkaappiin yön yli.

Kuumenna paistinpannu ja paista taikinasta voissa ohuita pannukakkuja. Pannukakkua ei pitäisi kääntää, vaan antaa kypsyä miedolla lämmöllä. Taikina on paksua.

Tarjoile kuumana paistettujen munien, manchego-lastujen, baby-pinaatin ja tuoreen chilin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti