sunnuntai 24. heinäkuuta 2022

Brunssipiiraat

Nätimpiähän näistä olisi tullut, jos olisi ollut kovareunaisia kippoja käytössä. Mutta hyvin maistuivat näinkin. Näitä nautiskeltiin aamupalaksi salaatin ja kinkkusiivujen kera. Olivat hyviä.




Taikina:
3 dl vehnäjauhoja
150 g kylmää voita
1 kananmuna
ripaus suolaa
Täyte:
1 kesäsipuli varsineen
2 valkosipulinkynttä
1 rkl oliiviöljyä
ripaus paprikajauhetta
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
6 kananmunaa
1 ½ dl ruokakermaa
1 suippopaprika
½ dl ruohosipulia

Nypi taikinan voi ja jauhot murumaiseksi seokseksi. Lisää kananmuna ja suola ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Jaa taikina kuuteen osaan ja kauli osat annospiirakkavuokien (käytin isoja paperisia amerikanmuffinssivuokia, kun ei muutakaan ollut saatavilla tähän hätään) pohjille ja reunoille sopiviksi paloiksi. Painele palat vuokien pohjille ja reunoille ja pistele pohjiin reikiä haarukalla. Nosta vuoat jääkaappiin täytteen teon ajaksi.

Kuori ja silppua täytteen sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipulit öljyssä pehmeiksi mausteiden kanssa.

Erottele kananmunien keltuaiset ja valkuaiset toisistaan. Kun erottelet kananmunia, jätä keltuaiset kuorenpuolikkaisiinsa ja nosta ne munakennoon odottamaan. Vispaa valkuaiset ja kerma tasaiseksi. Sekoita joukkoon sipuliseos.

Poista paprikasta siemenet ja valkoinen osa ja kuutioi malto. Silppua ruohosipuli. Valuta kerma-sipuliseos piirakkavuokiin. Ripottele pinnalle paprika ja ruohosipuli. Tee täytteen keskelle lusikalla pieni kolo ja valuta keltuainen varovasti kuorestaan koloon.

Paista 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Anna piiraiden hieman jäähtyä ja ripottele pinnalle loput paprikasta ja ruohosipulista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti