tiistai 19. heinäkuuta 2022

Lumoava kirsikkakakku

Ajattelin ensin että mintunlehdet ovat aivan turhia kakun päällä. Laitoin kumminkin, ja jouduin muuttamaan mieltäni niiden suhteen. Sen lisäksi, että ne olivat tosi kivan näköisiä, ne myös maistuivat mukavasti. Kakusta tuli kerrankin nätti, ja sen lisäksi vielä oikein hyvän makuinen.




Pohja:
2 kananmunaa
¾ dl sokeria
½ dl perunajauhoja
¼ dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
Reunoille:
savoiardikeksejä
Täyte:
3 liivatelehteä
200 g vaniljajogurttia
250 g maitorahkaa
½ dl sokeria
185 g valkosuklaata
100 g kirsikkahilloa
100 g kirsikoita
2 rkl sitruunamehua
Koristeluun:
400 g kirsikoita
2 rkl tuoretta minttua

Vatkaa pohjan munat ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi. Siivilöi vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (22 cm) pohjan ja reunan väliin. Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta. Paista 225-asteisessa uunissa n. 8 minuuttia. Anna jäähtyä.

Laita täytteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Poista kirsikoista kivet ja kuutioi marjat. Sekoita jogurtti, rahka ja sokeri keskenään. Sulata valkosuklaa ja anna sen jäähtyä. Sekoita suklaasula jogurttiseokseen. Lisää kirsikkahillo. Kuumenna sitruunamehu höyryäväksi ja liuota siihen liivatelehdet. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteeseen, koko ajan sekoittaen. Kääntele lopuksi sekaan kirsikat. Nosta täyte hetkeksi jääkaappiin, jotta se alkaa hyytyä.

Irrota ja puhdista kakkuvuoan reunat. Laita reunat takaisin pohjan ympärille. Leikkaa keksit poikittain kahtia. Nosta keksinpuolikkaat vuoan reunaa vasten vieri viereen. Kaada täyte vuokaan. Anna kakun hyytyä peitettynä jääkaapissa vähintään neljä tuntia, mielellään yön yli.

Siirrä kakku tarjoilualustalle. Koristele mintunlehdillä ja tuoreilla kirsikoilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti