sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Couscoussalaatti broilerilla

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun käytin couscousia ruoanlaitossa. Mutta ei taatusti viimeinen. En ole ikinä oikein tykännyt couscousista, se on ollut kylmää, paakkuista, ei-minkäänmakuista mössöä. Mutta hyvien ainesten seurassa hyvin maustettuna se voi näköjään olla oikein hyvää.



Ainekset:
3 maustamatonta broilerin rintafileetä
2 rkl oliiviöljyä
3 rkl pestokastiketta
2 dl vettä
2 dl couscousia
½ tl suolaa
2 rkl sitruunamehua
250 g kirsikkatomaatteja
1 paprika
mustapippuria
3 kevätsipulia
1 ruukku basilikaa
80 g fetaa
½ dl seesaminsiemeniä

Paloittele broilerinfileet. Paista lihat kypsiksi pannulla tilkassa (1 rkl) oliiviöljyä. Sekoita pesto broilerin joukkoon ja jätä jäähtymään. Pyörittele paloitellut paprikat ruokalusikallisessa oliiviöljyä, mausta ripauksella mustapippuria ja laita muutamaksi minuutiksi uuniin grillivastuksen alle 200 asteeseen.

Kuumenna vesi kiehuvaksi kattilassa. Nosta kattila liedeltä, mausta suolalla ja lisää couscous. Peitä kannella ja anna hautua viisi minuuttia. Sekoittele kypsä couscous irtonaiseksi haarukalla ja valuta joukkoon sitruunamehu.

Huuhdo ja puolita tomaatit. Viipaloi kevätsipulit ja riivi basilikasta lehdet. Kuutioi feta.

Sekoita salaatin ainekset keskenään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti