keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Harlekiinipaprikat

Ohjeesta poiketen en kuorinut paprikoita grillaamisen jälkeen. En oikein näe mitään järkeä siinä, että täysin syömäkelpoinen osa hedelmästä heitetään turhan päiten roskiin (vrt. vadelmien paseeraus ja tomaattien kuoriminen). Useimmiten jätän kaikki tällaiset turhat toimenpiteet tekemättä. Kuoristaan huolimatta nämä paprikat olivat vallan maukkaita lisukkeita lihapullille ja joululaatikoille.



Ainekset:
1 kg eri värisiä paprikoita
Marinadi:
4 rkl oliiviöljyä
2 rkl vaaleaa balsamiviinietikkaa
2 rkl vettä
½ tl suolaa
¼ tl mustapippuria
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna

Puolita paprikat. Poista kalvot ja siemenet. Lado lohkot leivinpaperoidulle uunipellille kupera puoli ylöspäin. Paahda paprikoita uunissa grillivastuksen alla 10-13 minuuttia, kunnes kuoret kupruilevat ja saavat mustia laikkuja.

Ota paprikat uunista ja nosta ne muovipussiin muutamaksi minuutiksi. Näin kuoret irtoavat helpommin. Vedä kuoret pois ja viipaloi paprikat laakeaan astiaan.

Sekoita marinadin ainekset keskenään, kaada marinadi paprikoiden päälle ja sekoita. Nosta kylmään maustumaan puoleksi tunniksi.

2 kommenttia:

  1. Hyvä Sinä! Mukava kuulla, että joku muukin on samaa mieltä noista kasvisten kuorista. Minusta ne antavat lisäksi lisäkuitua ruokiin ja niissähän ne enimmät vitamiinit ovat.

    VastaaPoista
  2. No sanopa muuta! Ja kasviksista tulee usein vielä kaiken lisäksi vähän vähemmän houkuttelevan näköisiä, kun kuoret poistetaan. Siinäpähän sitten yrität houkutella 6-vuotiasta syömään epämääräisen näköistä paprikapalasta.

    VastaaPoista