keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Vaahterasiirappi-banaanileivokset

Voi vitsit, että oli maukkaita leivoksia. Banaanipohja oli ihanan pehmeä ja makea tuorejuustokuorrutus praliinisattumilla täydensi palat ihanan makeiksi. Aivan täydellisiä jälkkärinä kahvin kanssa.



Pohja:
4 kananmunaa
3 dl sokeria
150 g voita
2 dl kaurahiutaleita
3 dl vehnäjauhoja
1 rkl kanelia
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
3 kypsää banaania
1 dl kermaa
Praliini:
25 g mantelilastuja
75 g mantelirouhetta
1 ½ dl sokeria
Kuorrutus:
50 g voita
300 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl vaahterasiirappia
3 dl tomusokeria

Vatkaa pohjan munat ja sokeri vaahdoksi. Sulata voi. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Soseuta banaanit haarukalla. Sekoita voisula, kuiva-aineseos, banaanisose ja kerma muna-sokerivaahtoon varovasti käännellen.

Levitä taikina leivinpaperoidulle uunipannulle ja paista 200-asteisen uunin keskitasolla 15-20 minuuttia. Anna jäähtyä.

Paahda mantelilastuja ja mantelirouhetta kuivalla, kuumalla pannulla, kunnes ne ovat kauniin ruskeita. Siirrä mantelilastut lautaselle. Sulata sokeri pannulla keskilämmöllä, koko ajan sekoittaen. Kun sokeri on sulanutta ja vaaleanruskeaa, käännä lämpö pois ja sekoita mantelit sokerin joukkoon. Kaada kuuma praliini heti leivinpaperiarkille ohueksi kerrokseksi kovettumaan.

Sulata kuorrutuksen voi kattilassa. Nosta kattila liedeltä ja lisää sekoittaen tuorejuusto ja vaahterasiirappi. Lisää tomusokeria, kunnes koostumus on kuorrutukseksi sopiva. Levitä kuorrutus jäähtyneelle pohjalle ja leikkaa levy leivoksiksi. Murra kovettuneesta praliinista paloja leivosten koristeiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti