tiistai 5. joulukuuta 2017

Vehnälimppu

Tämänhetkinen parvekelämpötila ei ihan ollut se optimaalinen kylmäkohotuslämpötila. Yön yli parvekkeella seistyään (jääkaapissa ei ollut tilaa) taikina ei ollut kohonnut yhtään. Annoin limppujen seistä lämpimässä paikassa kohoamassa puolisentoista tuntia, eivätkä ne edelleenkään olleet kohonneet yhtään. Nostin ne sitten uuniin, jossa ne onneksi kohosivat – minun makuuni kuitenkin hiukkasen turhan vähän, sillä leipä jäi vähän liian tiiviiksi. Voisi joskus koittaa tehdä näitä helppoja limppuja uudelleenkin, mutta kohottaa hiukan lämpimämmässä lämpötilassa. Ihan hyviä näistä kuitenkin tuli.



Ainekset:
7 dl vehnäjauhoja
3 dl grahamjauhoja
2 tl suolaa
½ tl kuivahiivaa
¼ tl sokeria
4 dl kylmää vettä
1 dl sulatettua voita

Sekoita jauhot, suola, hiiva ja sokeri isossa kulhossa. Lisää vesi ja sulatettu voi. Älä vaivaa, mutta sekoita sen verran että taikina on tasaista. Peitä kulho ja anna taikinan tekeytyä jääkaapissa 12-18 tuntia.

Kaada taikina jauhotetulle pöydälle. Alusta tarvittaessa taikinaan lisää vehnäjauhoja, kunnes se ei enää tartu sormiin. Jaa taikina kahteen osaan ja muotoile osat limpuiksi leivinpaperoidulle uunipellille. Anna leipien kohota peitettynä lämpimässä paikassa n. tunti.

Paista 200-asteisessa uunissa 40-45 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti