keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Souvlaki-pannu

Perushyvä lihapannu perushyvillä kasviksilla. Riisin kanssa oikein oivallista. Ohjeen mukaan näistä kuului tehdä souvlaki-vartaita, mutta minä en oikein jaksa näperrellä vartaiden kanssa vaan kumoan mieluummin kaiken pannulle. Jos olis kesä ja vois grillata ulkona, niin sitten olis asia erikseen.



Ainekset:
900 g porsaanfileetä
2 tl kuivattua oreganoa
½ dl sitruunamehua
½ dl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
1 kesäkurpitsa
2 paprikaa
3 tomaattia
130 g metsäsieniä

Leikkaa porsaanfileestä pois kalvot ja leikkaa liha n. 3 cm paloiksi.

Mittaa sitruunamehu suureen kulhoon. Sekoita joukkoon oliiviöljy ja oregano. Mausta suolalla ja pippurilla. Pyörittele lihapalat marinadissa. Peitä kulho kelmulla ja laita viileään n. 6 tunniksi.

Lohko kesäkurpitsa ja tomaatit. Halkaise paprika, poista siemenet ja paloittele malto reiluiksi paloiksi. Pilko sienet tarvittaessa.

Kaada kasvikset lihojen sekaan ja sekoita niin, että myös kasvikset peittyvät marinadiin. Levitä ainekset laakeaan uunivuokaan ja kypsennä 225-asteisessa uunissa grillivastuksen alla 10 minuuttia kerrallaan ja sekoita. Nosta vuoka uunista, kun lihat ovat kypsiä ja kasvikset hiukan mustuneet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti