maanantai 6. heinäkuuta 2020

Prinsessakakku

Ensimmäistä kertaa ikinä käytin kaupan marsipaania yhtään mihinkään. Kaulin sen mahdollisimman ohueksi, ja siitä jäikin melkein puolet yli. Mutta paljon pienempi pala ei olisi voinut olla, tai en olisi saanut sitä järkevästi viritettyä kakun päälle. Täytyy vaan keksiä sille lopullekin täytettä. Ja tuo vaniljatäyte oli vähän turhan löysä; jos tekisin tätä uudelleen niin laittaisin mukaan muutaman liivatelehden. Kokonaisuus oli ällömakea, mutta silti ihan superhyvä.



Pohja:
4 kananmunaa
2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
Kostutukseen:
2 dl maitoa
1 tl vaniljasokeria
Vaniljatäyte:
2 dl maitoa
2 kananmunan keltuaista
1 dl vaaleaa siirappia
1 rkl perunajauhoja
2 rkl vaniljasokeria
3 dl kuohukermaa
Väliin:
300 g vadelmahilloa
Kuorrutus:
500 g vihreää marsipaania
Kaulimiseen:
tomusokeria

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Voitele ja leivitä pyöreä vuoka (halkaisija noin 24 cm).

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi. Siivilöi joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (24 cm) pohjan ja reunan väliin ja voitele vuoan reunat. Kaada taikina vuokaan ja paista 175-asteisen uunin alaosassa n. 40 minuuttia. Anna levätä vuoassa 5 minuuttia. Kumoa kakku ritilälle ja anna jäähtyä.

Vatkaa vaniljatäytteen ainekset vaniljasokeria ja kermaa lukuun ottamatta yhteen teräskattilassa. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos on saennut. Sekoita joukkoon vaniljasokeri. Anna jäähtyä. Vaahdota kerma ja sekoita vaahto jäähtyneen vaniljatäytteen joukkoon.

Leikkaa pohja kolmeen osaan. Kostuta pohjalevy vaniljasokerilla maustetulla maidolla. Levitä päälle hillo tai marmeladi ja puolet vaniljavaahdosta. Tee samoin myös toinen kerros. Levitä suurin osa vaniljatäytteestä kakun keskelle ja nosta päälle kakun päällimmäinen kerros. Kostuta päällimmäinen osa. Levitä pinnalle kerros vadelmahilloa ja nosta loput vaniljatäytteet keoksi kakun päälle. 

Kauli marsipaani tomusokeria apuna käyttäen ohueksi, koko kakun peittäväksi levyksi. Painele levy kakun ympärille ja leikkaa ylimääräiset reunat pois.

1 kommentti: