torstai 9. heinäkuuta 2020

Saksanpähkinä-kardemummapullat

Pullat ovat yleensä aina hyviä, ja niin nämäkin. Eivät kuitenkaan olleet lähellekään parhaita tekemistäni pullista, jostain syystä nämä olivat jotenkin mauttomia verrattuna esim. eilisiin.



Taikina:
75 g voita huoneenlämpöisenä
4 ½ g kuivahiivaa
1 ¼ dl jääkaappikylmää maitoa
1 ¼ dl kylmää vettä
¼ dl sokeria
½ tl suolaa
¾ rkl kardemummaa
7 ½ dl vehnäjauhoja
Täyte:
1 rkl kardemummaa
2 tl vaniljasokeria
1 dl sokeria
100 g voita huoneenlämpöisenä
45 g saksanpähkinöitä
Sokeriliemi:
½ dl vettä
30 g sokeria
10 g vaniljasokeria

Lusikoi taikinan voi kulhoon. Lisää muut ainekset, jätä kuitenkin vielä puolet jauhoista odottamaan. Sekoita tasaiseksi. Lisää loput jauhoista ja sekoita sen verran, että ainekset sekoittuvat. Taikinaa ei tarvitse alustaa. Peitä kulho kelmulla ja anna taikinan kohota huoneenlämmössä n. 90 minuuttia.

Vaivaa taikina kertaalleen läpi ja anna kohota huoneenlämmössä toiset 90 minuuttia (tai jääkaapissa 10-12 tuntia).

Rouhi täytteen saksanpähkinät hienoksi. Sekoita yhteen kardemumma, vaniljajauhe ja sokeri. Laita n. ½ dl seosta sivuun. Sekoita jäljellä oleva mausteseos, voi ja pähkinät keskenään.

Kumoa taikina kevyesti jauhotetulle leivinpöydälle ja vaivaa läpi. Kauli taikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Levitä täyte taikinalle reunoihin asti. Käännä 1/3 taikinan lyhyeltä sivulta taikinan päälle. Taita toisesta päästä myös 1/3 taikinan päälle. Kauli levy hiukan ohuemmaksi.

Leikkaa taikina 1-2 cm suikaleiksi. Pidä yhden suikaleen toinen pää pöytää vasten ja kierrä suikaletta alaspäin. Pyöräytä sen jälkeen suikale pullaksi ja painele taikinan pää pullan alle piiloon. Toista, kunnes kaikki suikaleet on käytetty. Nosta pullat leivinpaperoidulle uunipellille. Ripottele pullien päälle sivuun jätetty mausteseos. Anna kohota peitettynä n. 2 tuntia.

Sekoita sokeriliemen vesi ja sokerit pienessä astiassa. Kuumenna seosta mikrossa 20 sekuntia kerrallaan ja sekoita välillä. Kuumentele, kunnes sokerit ovat liuenneet veteen. Anna jäähtyä.

Paista pullia 250-asteisen uunin keskitasolla n. 10 minuuttia. Voitele heti uunista ottamisen jälkeen sokeriliemellä. Nosta jäähtymään ritilälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti