tiistai 6. joulukuuta 2022

Kalaa foliossa 2

Tämä oli tosi maukasta. Ja vaikka ei uskoisi, niin kastike oli niin voimakkaan makuista että sieltä ei juurikaan kalan makua joukosta erottanut. Jokainen voi sitten omien mieltymystensä mukaan päättää onko se hyvä vai huono asia. Minun puolestani kala saisi kyllä maistuakin. Tämä oli siitä kätevä ruoka että laitoin kaikki ainekset folioihin valmiiksi jo aamulla ja nostin paketit partsille odottamaan. Käytiin muutaman tunnin ulkoilulla ja kun palattiin kotiin, laitoin paketit uuniin (ja pidensin paistoaikaa kymmeneen minuuttiin, kun paketit olivat kerenneet aika lailla kylmiksi).




Ainekset:
400 g kokonaisia tomaatteja mehussa
15 cm pala purjoa
1 valkosipulinkynsi
2 rkl kapriksia
4 rkl ranskankermaa
½ tl suolaa
¼ tl valkopippuria
400 g pakasteseitiä
suolaa
ripaus chilirouhetta

Pilko tomaatit. Halkaise, huuhtele ja viipaloi purjo. Kuori valkosipulinkynsi. Sekoita yhteen ranskankerma, tomaatit ja purjo. Purista sekaan valkosipulinkynsi. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita tasaiseksi.

Levitä työpöydälle neljä palaa vahvaa foliota. Nosta jokaiselle foliopalalle yksi kalanpala. Mausta palat suolalla ja chilirouheella. Jaa ranskankermaseos kalapalojen päälle. Kääri foliot paketeiksi.

Nosta paketit uunivuokaan ja paista 200-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia. Tarjoile heti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti