torstai 20. kesäkuuta 2019

B´stilla (marokkolainen broileripiiras)

Ihan käsittämättömän hyvä piiras. Ihan kuin juuri sopivan mausteinen broileripaistos pikkuriikkisen baklavan kera. Ainut ongelma tässä oli tuo filotaikina. En vieläkään ole saanut selville, miten pitäisi toimia jos haluaa käyttää puolikkaan filotaikinapaketin. Tänään yritin sellaista, että leikkasin jäiseen rullaan leipäveitsellä kolon ja taitoin sen sitten suurin piirtein puoliksi. Tarkoitus oli puolittaa rulla kokonaan leipäveitsellä, mutta kun olin onnistunut viiltämään sormeeni haavan ja todennäköisesti tuhoamaan sen veitsenkin, tajusin taittaa rullan loppuun käsin. Mutta olisko jollain joku hyvä ehdotus sille, miten jäisen filotaikinapaketin saa jaettua kahtia? Kirveellä?



Ainekset:
250 g filotaikinaa
50 g voita
Täyte:
500 g broilerin rintafilettä
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
1 tl sitruunankuoriraastetta
1 tl inkivääritahnaa
1 rkl rypsiöljyä
1 rkl kasvisfondia
½ tl korianteria
½ tl juustokuminaa
½ tl cayennenpippuria
¼ tl kanelia
¼ tl mustapippuria
½ g sahramia
1 tl suolaa
½ tl sokeria
½ dl tuoretta korianteria
½ dl lehtipersiljaa
3 kuivattua taatelia
½ dl sitruunamehua
½ dl vettä
2 kananmunaa
Lisäksi:
1 dl mantelirouhetta
1 tl sokeria
¼ tl kanelia

Ota filotaikina sulamaan. Kypsennä broilerin rintafileitä 200-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia. Nosta fileet jääkaappiin jäähtymään.

Kuori ja silppua sipulit ja valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota siinä sipuli ja valkosipulit, sitruunankuori ja inkivääritahna. Lisää kasvisfondi ja mausteet. Kääntele seosta hetki ja nosta pannu syrjään.

Pilko broilerit pieniksi kuutioiksi. Silppua yrtit ja pilko taatelit. Lisää sipuliseokseen broilerit, korianteri, persilja, taatelit, sitruunamehu ja vesi. Lisää lopuksi munat.

Paahda mantelirouhetta kuivalla, kuumalla pannulla, kunnes se on hiukan paahtunut. Mausta rouhe sokerilla ja kanelilla.

Voitele piirakkavuoka. Nosta vuoan pohjalle voisulalla sivelty filotaikinalevy ja sen päälle vielä kolme erikseen voideltua taikinalevyä. Taittele reunojen yli menevä taikina vuoan pohjalle ja reunoille.

Kaada täyte pohjalle ja tasoita. Nosta päälle yksi voideltu filotaikinalevy ja kaada sille puolet manteliseoksesta. Nosta tämän päälle jälleen voideltu filotaikinalevy ja kaada sille loput mantelit. Tee piirakalle kansi lopuista voidelluista taikinalevyistä ja taita reunat siisteiksi työntämällä lastan avulla taikinaa piirakan sivujen alle. Voitele myös piirakan pinta.

Paista 175 asteessa n. 35 minuuttia. Peitä pinta foliolla, jos se näyttää tummuvan paiston aikana liikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti