tiistai 4. kesäkuuta 2019

Hön-saaren ruisrieskat

Olipa jännittävää paistella ruisrieskoja Rosenlew-uunin maksimilämpötilalla. Uuni sammui vähän väliä, ja mietimme jo onko vika uunissa vai sulakkeissa. Sitten rupesin miettimään, voisiko uunissa olla jonkunlainen ylikuumenemissuoja. Pikaisen googlettelun jälkeen selvisi, että nimenomaan Rosenlew-uuneissa ylikuumenemissuoja on usein huonoon paikkaan asennettu ja sen seurauksena uuni sammuttaa itsensä turhan herkästi. Niinpä sitten laskin uunin lämpötilan 250 asteeseen ja sen jälkeen paistaminen onnistui ihan hyvin. Kunhan paistovaiheesta oli selvitty, rieskat maistuivat koko porukalle mainiosti.



Ainekset:
17 g kuivahiivaa
50 g voita
5 dl maitoa
½ dl vaaleaa siirappia
1 rkl suolaa
6 ½ dl ruisjauhoja
2 ½ dl vehnäjauhoja

Sulata voi kattilassa ja sekoita joukkoon maito. Lämmitä kädenlämpöiseksi. Sekoita hiiva ensin pieneen määrään jauhoja ja sitten pieneen määrään lämmintä maitoseosta. Sekoita joukkoon loput maitoseokset, siirappi ja suola. Alusta mukaan jauhot pienissä erissä. Anna kohota reilu puoli tuntia.

Vaivaa taikinasta ilmakuplat pois. Jaa taikina 8 osaan ja pyöritä palat pulliksi. Anna kohota peitettynä 20-30 minuuttia. Säädä uuni 275 asteeseen ja nosta pelti sinne kuumenemaan.

Kauli ja paista aina yksi pulla kerrallaan. Kauli taikina pyöreäksi rieskaksi, jonka halkaisija on n. 30 cm. Pistele rieska tiheästi haarukalla. Nosta rieska kuumalle pellille ja paista 4-5 minuuttia, tai kunnes rieska on saanut hiukan väriä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti