keskiviikko 31. elokuuta 2016

Kala-kasvispaistos

Taas yksi ”mä en ole koskaan käyttänyt” – nimittäin kyssäkaali. Kyssäkaali oli tosi hyvää, maistui kaalilta mutta oli vähän kiinteämpää. Kokonaisuutena paistos oli erinomaista. Ohjeeseen kuului myös viimeistelynä pinnalle basilikaa, mutta koska en muistanut ostaa sitä kaupasta, se jäi pois. Ja oli ihan hyvä näinkin. Tarjoiltiin keitettyjen perunoiden ja vähän tuunatun kreikkalaisen salaatin kanssa – laitoin salaattiin fetan sijaan voissa paistettuja ja raparperihillossa kieriteltyjä hallouminpaloja. Superhyvää!



Ainekset:
450 g lohifileetä
200 g turskafileetä
2 rkl sitruunamehua
3 salottisipulia
2 porkkanaa
1 kyssäkaali
1 kesäkurpitsa
20 g voita
2 ½ dl kasvislientä
suolaa
mustapippuria

Puhdista ja kuivaa kalafileet. Leikkaa fileet n. 3 cm:n kuutioiksi. Laita kulhoon ja pirskota päälle sitruunamehu.

Kuori ja silppua salottisipulit. Kuori ja viipaloi porkkanat. Kuori ja suikaloi kyssäkaali. Huuhdo kesäkurpitsa, leikkaa ensin pituussuunnassa 4 osaan ja sitten n. 3 cm:n paloiksi.

Nosta kalapalat kulhosta ja valuta hyvin. Kuumenna voi paistinpannussa. Lisää kalapalat ja ruskista kevyesti joka puolelta. Nosta kalapalat pannusta.

Lisää paistinpannuun kasvikset ja kasvisliemi. Hauduta kannen alla keskilämmöllä n. 7 minuuttia.

Nosta kalapalat kasvisten päälle ja hauduta kannen alla vielä n. 4 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti