torstai 4. elokuuta 2016

Punaherukka-jogurttikakku

Punaherukat alkavat olla jo suurimmaksi osaksi lintujen syömiä. Vajaan ämpärillisen sain kuitenkin vielä kerättyä. Suurin osa menee pakkaseen, mutta pari desiä halusin käyttää heti johonkin hyvään. Kakku oli tosi pehmeä ja mehukas, ja viinimarjasattumat olivat mukavan kirpakoita.



Ainekset:
55 g voita
200 g maustamatonta jogurttia
3 kananmunaa
2 dl sokeria
3 ½ dl vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
100 g valkosuklaata (rouhittuna)
2 dl punaherukoita (jäisinä tai tuoreina)

Ota munat ja jogurtti ajoissa huoneenlämpöön.

Sulata voi ja anna jäähtyä hieman. Yhdistä kulhossa munat, jogurtti, sokeri ja hieman jäähtynyt voisula. Sekoita tasaiseksi.

Yhdistä toisessa kulhossa vehnäjauhot ja leivinjauhe. Rouhi valkosuklaa karkeaksi. Yhdistä kuivat aineet märkiin aineisiin ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Lisää punaherukat sekoittamisen loppuvaiheessa.

Kaada taikina leipävuokaan ja tasoita pinta lastalla. Paista uunin keskitasolla 180 asteessa n. 50 minuuttia, tai kunnes kakun keskusta näyttää kypsältä.

Anna kakun jäähtyä hetki ennen kuin leikkaat sen paloiksi ja tarjoilet. Viimeistele tomusokerilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti