torstai 20. huhtikuuta 2023

Hedelmäinen rahkatorttu

Täyte oli ihanan hedelmäinen ja taikinakin mukavan pehmeä. Rakastan rusinoita rahkassa (ja muuallakin), ja nuo muut täytteen ainekset toivat vielä lisää makua ja mehevyyttä.




Pohja:
100 g voita huoneenlämpöisenä
1 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
250 g maitorahkaa
200 g kermaviiliä
1 dl sokeria
2 kananmunaa
2 tl vaniljasokeria
227/140 g ananasrenkaita mehussa
2 omenaa
1 dl rusinoita

Vatkaa pohjan voi ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi. Lisää muna, edelleen vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi.

Painele taikina kevyesti voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Nosta vuoka jääkaappiin odottamaan.

Valuta ja kuutioi täytteen ananasrenkaat. Kuori omenat ja leikkaa ne pieniksi kuutioiksi. Sekoita rahka, kermaviili, sokeri ja kananmunat tasaiseksi. Mausta vaniljasokerilla. Lisää ananas, omenat ja rusinat.

Kaada täyte vuokaan ja paista 175-asteisen uunin alaosassa noin 45 minuuttia. Anna jäähtyä ennen tarjoilua. Nosta vuoka uunin keskitasolle ja uunin lämpö 200 asteeseen ja jatka paistamista, kunnes torttu vaikuttaa sopivan kypsältä (saa hyllyä vielä keskeltä). Mulla tähän meni vielä puolisen tuntia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti