tiistai 11. huhtikuuta 2023

Herkkuhampurilaiset

Olin jo pidemmän aikaa aikonut kokeilla Reissumiehen ruisrieskoja. Nimestä huolimatta kuvittelin, että palat on samalla tavalla jaettu kahtia kuin perinteisissäkin Reissareissa. Ei ollut. Nämä eivät siis ihan suoraan soveltuneet hampurilaissämpylöiksi, vaan jouduin ihan veistäkin käyttämään. Pihvit olivat juuri sopivan kiinteitä (vaikka reseptin mukainen jauhelihan ja korppujauhojen suhde kuulostikin oudolta) ja hyvänmakuisia. Eikä nämä edes kaivanneet majoneesikastiketta vaan sinappi ja ketsuppi olivat ihan riittävät.




Pihvit:
200 g jauhelihaa
1 ¼ dl korppujauhoja
½ dl purjoa
½ dl porkkanaraastetta
1 kananmunan valkuainen
2 tl sinappia
ripaus oreganoa
ripaus mustapippuria
suolaa
Lisäksi:
4 hampurilaissämpylää
4 salaatinlehteä
1 tomaatti
1 punasipuli
ketsuppia
sinappia

Halkaise, huuhtele ja silppua purjo. Sekoita kaikki pihvien ainekset tasaiseksi taikinaksi. Muotoile taikinasta neljä pihviä. Paista pihvit molemmin puolin kuivalla, kuumalla pannulla.

Kuumenna sämpylät mikrossa. Viipaloi tomaatti ja punasipuli. Levitä sämpylän pohjapalalle sinappia. Lisää päälle salaatinlehdet, pihvit, tomaattia ja punasipulia. Purista päälle ketsuppia ja nosta toinen sämpylänpala kanneksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti