perjantai 14. huhtikuuta 2023

Pähkinäinen panforte

Tämä oli ehkä hankalin koskaan käsittelemäni taikina. Se oli niin tahmaista, että ainekset eivät ensin meinanneet millään sekoittua, ja vuokaan levittäminen sitten oli taas ihan oma taiteen lajinsa. Leikkaaminen onnistui ihan OK, kunhan levy oli kerennyt kunnolla jäähtyä. En oikein tiedä, pitäisikö näitä kutsua leivonnaisiksi vai karkeiksi. Jotain makeaa kuitenkin, ihanan tahmeaa ja suklaista.




Ainekset:
75 g kuivattuja viikunoita
75 g kuivattuja luumuja
160 g hasselpähkinöitä
175 g kuorellisia manteleita
200 g taloussuklaata
1 ½ dl hunajaa
1 dl ruokokidesokeria
1 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
ripaus kanelia
ripaus inkivääriä
ripaus neilikkaa
ripaus pomeranssinkuorta
ripaus kardemummaa
Pinnalle:
1 rkl kaakaojauhetta

Poista viikunoista kovat kannat. Pilko kaikki kuivatut hedelmät karkeaksi rouheeksi. Halkaise mantelit ja hasselpähkinät.

Mittaa kattilaan hunaja ja sokeri. Kuumenna, kunnes sokeri on sulanut. Pilko sekaan suklaa ja sekoittele, kunnes suklaa on täysin sulanut. Lisää kaikki loput ainekset ja kääntele tasaiseksi taikinaksi.

Levitä taikina leivinpaperoituun uunivuokaan (28*28 cm) ja tasoita pinta. Paista 175-asteisen uunin keskitasossa 30 minuuttia. Keskusta saa jäädä hiukan hyllyväksi. Anna jäähtyä ritilällä täysin. Siivilöi pinnalle kaakaojauhe ja leikkaa annospaloiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti