lauantai 10. syyskuuta 2016

Keisarinjäätelö

Olen viimeksi tehnyt jäätelöä itse joskus 30 vuotta sitten. Ostimme silloin jäätelökoneen ja sitä käytettiin jonkun aikaa ahkerastikin, mutta hyvin nopeasti se unohtui kaapin perukoille. Viime viikonloppuna ostin ystävääni Kenwoodiin jäätelökoneosan, joka päästi nyt heti testiin. Tämä oli hyvä aloitus jäätelönteolle, sillä valmiina maku oli aivan 80-90 –lukujen taitteen suosikkijäätelöni: La Galan Irish Coffee. Sitä ei ole vuosiin enää saanut mistään, mutta nytpä tiedän miten saan sitä itse tehtyä!



Ainekset:
100 g rusinoita
1 dl punssia
2 dl punaista maitoa
½ vaniljatanko
2 kananmunan keltuaista
¾ dl sokeria
2 ½ dl kuohukermaa
50 g mantelirouhetta
85 g taloussuklaata

Pane rusinat tiiviiseen purkkiin. Kaada päälle punssi ja sulje kansi. Anna rusinoiden maustua huoneenlämmössä vähintään vuorokauden. Sekoita välillä.

Mittaa maito paksupohjaiseen kattilaan. Halkaise vaniljatanko. Raaputa siemenet maidon joukkoon. Lisää myös tangot kattilaan. Keitä maitoa hiljalleen 5 minuuttia samalla sekoittaen. Nosta liedeltä ja anna jäähtyä hetki. Poista vaniljatangot.

Yhdistä sokeri ja keltuaiset. Nosta kattila takaisin liedelle. Lisää keltuaisseos maitoon vähitellen, samalla sekoittaen. Jatka seoksen kuumentamista samalla sekoittaen, kunnes seos sakenee ja muuttuu kiisselimäiseksi. Nosta seos heti sakeutumisen jälkeen pois levyltä, älä anna kiehahtaa.

Jäähdytä vaniljakiisseli kylmässä vesihauteessa. Sekoita välillä.

Vaahdota kerma. Yhdistä joukkoon vaniljakiisseli varovasti nuolijalla nostellen. Kaada seos jäätelökoneeseen ja valmista jäätelöksi koneen ohjeiden mukaan.

Raasta taloussuklaa. Lusikoi punssirusinat sekä suklaa- ja mantelirouheet jäätelöön valmistuksen loppupuolella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti