tiistai 23. toukokuuta 2017

Banaaniletut

Banaani on kyllä melkoisen mukava ainesosa leivonnassa. Näistä letuista tuli herkullisia ja ihanan kuohkeita, ja ihan ilman sokeria. Lettupannua ei ollut käytössä, joten letut olivat lähinnä epämääräisen muotoisia taikinamöykkyjä. Ikävä kyllä vaahterasiirappi unohtui kauppaan, mutta hillokin sopi hyvin näiden lettujen kanssa. *6.6.2020: Tein tällä taikinalla pannaria. Soseutin banaanit, keltuaiset ja kuivat aineet yhteen. Vatkasin valkuaiset vaahdoksi. Laitoin nokareen voita uunivuokaan ja nostin vuoan uuniin. Lämmitin uunin 225 asteeseen. Nostelin valkuaisvaahdon taikinan sekaan ja kippasin koko komeuden vuokaan, johon voi oli kivasti sulanut ja vähän ruskistunut. Annoin olla n. 15 minsaa uunissa. Lopputuloksena oli ihanan kuohkea, vähän soufflémainen pannari. Kannattaa kokeilla.*



Ainekset:
3 kypsää banaania
4 kananmunaa
2 tl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
½ dl vehnäjauhoja
2 rkl voita paistamiseen

Kuori banaanit kulhoon. Riko joukkoon kananmunat ja soseuta sauvasekoittimella. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan.

Paista taikinasta voissa lettupannulla pieniä lettuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti