perjantai 19. toukokuuta 2017

Kasvismoussaka

Tuoksu oli taas ihan taivaallisen hyvä. Ikävä kyllä joudun odottelemaan iltaan, ennen kuin pääsen maistelemaan tätä herkkua. Sen verran täytyy sanoa, että olin itsekin ihan yllättynyt, miten vikkelästi tämä valmistui. Maisteltuani voin kertoa, että tämä oli juuri niin hyvää kuin mitä tuoksu ennakoi.



Ainekset:
400 g munakoisoa
400 g kesäkurpitsaa
2 rkl oliiviöljyä
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria
Tomaattikastike:
1 sipuli
2 rkl oliiviöljyä
500 g paseerattua tomaattia
1 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 rkl oreganoa
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria
Jogurttikastike:
500 g maustamatonta jogurttia
2 dl juustoraastetta
1 rkl hunajaa
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria
Päälle:
1 dl juustoraastetta

Kuori ja hienonna kastikkeen sipuli. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota sipulisilppu. Lisää paseerattu tomaatti, purkin huuhteluvesi, kasvisliemikuutio ja mausteet. Anna hautua hiljalleen muiden ainesten valmistelujen ajan.

Leikkaa munakoisot ja kesäkurpitsat n. ½ sentin viipaleiksi. Kuumenna pannulla öljyä ja kääntele kasvisviipaleet siinä molemmin puolin, kunnes ne saavat pintaansa hiukan väriä. Sekoita jogurttiin juustoraaste, hunaja ja mausteet.

Levitä vuoan pohjalle kerros tomaattikastiketta. Lado kastikkeen päälle kasvisviipaleita ja niiden päälle jogurttikastiketta. Täytä vuoka kerroksittain, kunnes ainekset loppuvat. Jätä päällimmäiseksi jogurttikastiketta. Ripottele pinnalle vielä juustoraastetta.

Kypsennä 175-asteisessa uunissa n. 50 minuuttia. Peitä vuoka foliolla ja anna rauhoittua hetken ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti