lauantai 5. maaliskuuta 2016

Valkosuklaa-persikkakakku

Nam. Raikas, ei liian makea mutta kuitenkin tarpeeksi makea ja valkosuklainen kakku. Eikä ollut hankala tehdä edes näin anti-täytekakkuihmiselle!



Pohja:
4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
250 g maitorahkaa
200 g valkosuklaata
3 dl vispikermaa
2 rkl sokeria
Kostutus:
1 dl säilykepersikoiden lientä
0,5 dl vettä
2 rkl sitruunamehua
Pinnalle:
1 prk säilykepersikoita
25 g mantelilastuja

Vatkaa munat ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi munavaahtoon. Kääntele taikina tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan (n. 25 cm).

Kypsennä pohjaa 175-asteisessa uunissa n. 30 minuuttia. Anna kakun jäähtyä hetki ja kumoa sitten vuoasta. Halkaise pohja kahteen osaan.

Paloittele valkosuklaa mikronkestävään astiaan ja sulata pienellä teholla pari kertaa sekoittaen. Sekoita kuuma suklaa rahkaan. Vatkaa kerma vaahdoksi sokerin kanssa. Lisää rahkaseos kermaan.

Laimenna persikkamehu vedellä ja mausta sitruunamehulla. Kostuta pohjat mehulla. Levitä puolet täytteestä toiselle kakkupohjalle. Nosta päälle toinen pohja. Levitä pinnalle loput täytteestä.

Koristele persikkaviipaleilla ja kuivalla pannulla paahdetuilla mantelilastuilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti