torstai 8. elokuuta 2024

Paahdettuja ja tuoreita kesäkurpitsoita tomaattisalsan ja jogurtin kera

Tämä oli melko monivaiheinen työ, enkä ole ihan varma maksoiko vaivaa. Hyväähän tämä oli, en kiistä, mutta luulen että melkein yhtä hyvään lopputulokseen olisi päässyt ihan vaan paahtamalla kesäkurpitsat ja tomaatit air fryerissä, maustamalla ne ja sotkemalla jogurtin kanssa.


Ainekset:
2 suurta kesäkurpitsaa
suihkutettavaa oliiviöljyä
150 g kreikkalaista jogurttia sitruunalla (Filos)
1 rkl tuoretta oreganoa
suolaa
Tomaattisalsa:
½ rkl oliiviöljyä
200 g tomaatteja
1 tl chiliä öljyssä
1 valkosipulinkynsi
1 rkl tuoretta korianteria
½ tl sitruunankuoriraastetta
1 rkl sitruunamehua
suolaa
mustapippuria
Lisäksi:
10 g pinjansiemeniä
¼ tl sumakkia
½ rkl oliiviöljyä

Leikkaa toinen kesäkurpitsa ohuiksi nauhoiksi suureen kulhoon. Mausta suolalla ja sekoita hyvin. Anna vetäytyä 20 minuuttia.

Puolita toinen kesäkurpitsa pituussuunnassa. Leikkaa puolikkaat n. ½ cm viipaleiksi. Levitä viipaleet leivinpaperoidulle uunipellille. Suihkuta viipaleet kevyesti oliiviöljyllä ja mausta suolalla. Paahda 240-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia. Anna jäähtyä.

Paahda lisäksi tarkoitetut pinjansiemenet kuivalla, kuumalla pannulla. Siirrä sivuun. Lisää öljy ja sumakki ja sekoita tasaiseksi. Anna jäähtyä.

Kuori salsan valkosipulinkynsi ja purista se kulhoon. Raasta sekaan tomaatit. Lisää loput salsan ainekset.

Valuta kesäkurpitsasuikaleet. Lisää paahdetut kesäkurpitsat, oregano ja puolet salsasta. Sekoita hyvin. Levitä jogurtti tarjoiluvadin pohjalle. Lusikoi päälle kesäkurpitsaseos. Valuta pinnalle loput salsasta. Ripottele koristeeksi pinjansiemenseos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti