lauantai 23. tammikuuta 2016

Blinit

Mä en ollut koskaan… maistanut blinejä. Kerta se on ensimmäinenkin. En ole kovin mädin ystävä, eikä kukaan muukaan niistä joiden kanssa aion blinejä maistella. Niinpä meillä tarjoiltiinn blinien kanssa lohta ja smetanaa. Ja erikseen lakkahilloa. Maistettuani täytyy sanoa, että lisää makuahan nämä kaipaisivat. Blinit itsessään eivät maistuneet juuri miltään. Koostumus oli hyvä, mutta seuraavalla kerralla taidan tehdä jotain mitä ei varmaankaan missään tapauksessa saisi tehdä – lisään taikinaan hiukkasen sokeria.



Ainekset:
5 dl maitoa
20 g hiivaa
2 dl kermaviiliä
4 dl tattarijauhoja
1 dl vehnäjauhoja
2 kananmunaa
½ tl suolaa
Paistamiseen:
voita

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva maitoon. Lisää kermaviili ja jauhot. Jätä taikina happanemaan huoneenlämpöön vähintään 2 tunniksi tai jääkaappiin yön ajaksi.

Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Sekoita keltuaiset ja suola taikinaan. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja nostele vaahto taikinan joukkoon.

Paista blinit mielellään valurautaisella blini- tai lettupannulla miedohkolla lämmöllä. Käännä blinejä useamman kerran, jotta saat rapean pinnan. Lisää kääntämisen jälkeen pinnalle hiukan voisulaa.

Siirrä paistetut blinit pellille ja pidä ne lämpiminä 100-asteisessa uunissa. Tarjoa blinit kuumina haluamiesi lisukkeiden kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti