keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Rapea parmankinkkusalaatti

Kun töissä on jo syönyt varsinaisen aterian, on illalla ihan käypä ateria tuhti salaatti ja pari viipaletta hyvää leipää.



Ainekset:
100 g parmankinkkua
250 g kirsikkatomaatteja
1 rkl oliiviöljyä
mustapippuria
½ dl pinjansiemeniä
50 g parmesan-juustoa
100 g rapeaa salaattia
70 g rucolaa
½ rasiaa viinirypäleitä
1 kurkku
Kastike:
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl balsamiviinietikkaa
½ rkl hunajaa
suolaa, mustapippuria

Puolita kirsikkatomaatit kulhoon. Kaada päälle oliiviöljy, mausta mustapippurilla ja sekoita. Levitä parmankinkkuviipaleet ja kirsikkatomaatit (halkaisupinta ylöspäin) uunipellille ja paista uunin yläosassa 225 asteessa n. 10 minuuttia. Anna jäähtyä.

Puolita rypäleet ja suikaloi kurkku.

Paahda pinjansiemenet pannulla ilman rasvaa.  Leikkaa juustohöylällä parmesanista lastuja.

Sekoita keskenään salaattiainekset (paitsi pinjansiemenet ja parmesan). Sekoita kastikeainekset ja valuta kastike salaatin päälle.

Lisää päällimmäiseksi pinjansiemenet ja parmesanlastut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti