sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Tarte tatin tomaateilla

Ei kannata käyttää isoja tomaatteja, sillä ne hajoavat viipaloituna pieneksi silpuksi. Makuunhan se ei vaikuta, mutta ulkonäköön kyllä. Piirakka ei myöskään irronnut pannusta, mutta maistui hyvältä.



Pohja:
125 g voita
½ dl tuoretta timjamia tai 2 tl kuivattua timjamia
3 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1,5 rkl kylmää vettä
Täyte:
500 g kirsikkatomaatteja
1 valkosipulinkynsi
1 rkl sokeria
25 g voita
½ tl suolaa
1 rkl valkoviinietikkaa

Tee ensin pohjataikina: Mittaa jauhot kulhoon. Lisää suola ja pehmeä voi palasina. Nypi voi jauhojen joukkoon. Lisää timjami ja sekoita. Lisää kylmä vesi, vaivaa ja painele taikina nopeasti pallon muotoon. Jätä taikina kulhoon lepäämään ja laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Tee täyte: Mittaa sokeri ja voi uuninkestävälle paistinpannulle. Anna voin ja sokerin sulaa pannulla keskilämmöllä, kunnes ne saavat hiukan väriä. Lisää tomaatit pannulle. Anna paistua keskilämmöllä n. 3 minuuttia. Lisää silputtu valkosipuli, suola ja valkoviinietikka. Anna paistua keskilämmöllä vielä n. 10 minuuttia tomaatteja välillä varovasti nostellen, kunnes neste on suurimmaksi osaksi haihtunut pois ja voi ja sokeri ovat muuttuneet siirappimaiseksi. Ota pannu liedeltä ja asettele tomaatit kauniisti.

Ota taikina osissa käteen, litistä ja painele käsien välissä ohueksi levyksi, ja asettele tomaattien päälle pala kerrallaan. Laita pannu uuniin 20-25 minuutiksi, kunnes taikina on saanut hieman väriä ja uunista tulvii karamellimainen tuoksu. Ota pannu pois uunista ja anna jäähtyä muutaman minuutin. Kumoa tatin tarjoilualustalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti