lauantai 15. lokakuuta 2016

Ellen Svinhufvudin kakku

Pohjasta ei tullut ollenkaan marenkimaista kevyttä ja rapeaa, vaan lähinnä kova kikkare. Toivottavasti se pehmenee täytteensä kanssa hiukan huomiseen mennessä. Pohjalevy oli kuitenkin hyvänmakuinen, samoin täyte. Alkuperäisessä ohjeessa oli aivan liikaa täytettä, joten pienensin tähän ohjeeseen sen määrää kolmasosalla.



Pohja:
6 kananmunan valkuaista
3,5 dl tomusokeria
ripaus suolaa
160 g mantelijauhetta
Täyte:
1 dl vahvaa kahvia
2/3 dl Nutellaa
½ dl sokeria
2/3 dl kermaa
200 g huoneenlämpöistä voita
Kuorrutus:
45 g mantelilastuja

Laita puhtaaseen kulhoon valkuaiset, siivilöity tomusokeri ja suola. Vatkaa usean minuutin ajan, kunnes vaahto on kovaa ja kiiltävää. Lisää mantelijauho joukkoon nuolijalla sekoittaen. Levitä marenkivaahto tasaiseksi kerrokseksi leivinpaperoidulle uunipannulle. Paista 125-asteisessa uunissa reilun tunnin ajan, kunnes levy tuntuu rapealta. Leikkaa pohja neljään osaan ja jätä jäähtymään.

Valmista täyte pohjan jäähtyessä. Sekoita kahvi, nutella ja sokeri keskenään. Lisää joukkoon kerma. Laita huoneenlämpöinen voi kulhoon ja aloita vaahdottaminen. Lisää neste ohuena nauhana koko ajan vatkaten. Jatka vatkaamista usean minuutin ajan, kunnes täyte on tasaista ja ilmavaa.

Laita ensimmäisen marenkilevyn päälle ohut kerros täytettä. Toista samalla tavalla loput kerrokset. Levitä loppu täyte kakun pinnalle ja sivuille. Viimeistele mantelilastuilla. Anna tekeytyä jääkaapissa mielellään yön yli. Ota kakku hieman ennen tarjoilua huoneenlämpöön, jotta täyte pehmenee hieman.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti