tiistai 8. marraskuuta 2016

Imelletty perunalaatikko

Vannoin yli kymmenen vuotta sitten, etten koskaan enää edes yritä tehdä imellettyä perunalaatikkoa. Vaikka kuinka yritin, tuloksena oli uunimuusia tai imellettyä liisteriä. Vuosikymmenen tauko teki hyvää, tänään yritin vielä sen vihoviimeisen kerran ja tätä yritelmää voi jo kutsua imelletyksi perunalaatikoksi. Ihan niin imelää se ei ollut kuin olisin sen halunnut olevan, mutta ei ihan perunamuusiakaan. Ihan jees, voin yrittää vielä uudelleenkin. Ehkä vähän pidemmällä imellytysajalla, nyt perunat olivat imeltymässä n. 5 ½ tuntia.



Ainekset:
2 kg jauhoisia perunoita
4 rkl vehnäjauhoja
3 rkl voita
8 dl punaista maitoa
2 tl suolaa
2 rkl siirappia

Keitä perunat kuorineen suolattomassa vedessä täysin kypsiksi. Kuori perunat kuumina. Survo ne huolella ja ripottele pinnalle vehnäjauhot. Sekoita. Anna seoksen imeltyä lämpimässä paikassa kannen alla. Perunasurvoksen tulisi olla 55-60 –asteista. Imellytys kestää n. 5 minuuttia raaka-aineista ja olosuhteista riippuen. Survoksen voi imellyttää 80 –asteisessa uunissa. Tarkkaile seoksen lämpötilaa paistomittarilla. Jos lämpö nousee yli 75 asteen, imeltyminen pysähtyy.

Kun seos on löystynyt ja maistuu imelältä, lisää voi, maito ja suola. Sekoita joukkoon hieman siirappia, jos haluat lisää makeutta.

Kaada seos kahteen voideltuun, n. 1 ½ l vetoiseen uunivuokaan. Jätä vuoat kunnolla vajaiksi, sillä seos kiehuu helposti yli.

Paista 175-asteisessa uunissa n. 2 tuntia. Jos pakastat perunalaatikon, tee se ennen paistamista.

3 kommenttia:

  1. Imeltymisestä

    Jos perunasurvoksen jäähdyttää alle 63 asteen, niin silloin imeltymisnopeus hidastuu ratkaisevasti ja onkin tavallista että silloin sosetta joutuu makeuttamaan siirapilla tai sokerilla.

    Sose tuleekin notkistaa kuumalla vedellä ja jäähdyttää huolellisesti noin 76-77 asteiseksi ja jauho lisätään ja sekoitetaan soseeseen. Sose laitetaan imeltymään 78-80 asteiseen uuniin 3-5 tunniksi.

    VastaaPoista
  2. Tässä malliksi miten jo vuosina 1700-1800 emännät valmisti imelletyn perunalaatikon. 2kg perunoita on aika varma määrä imeltymisen onnistumiseksi.

    Peteisesti imelletty vanhanajan imelletty perunalaatikko:
    .
    Ainekset:
    .
    2kg perunoita, kaikki perunalajikkeet imeltyy
    .
    vettä keittämiseen, ohentamiseen ja takaamaan imeltymisen onnistumisen
    .
    2dl vehnäjauhoja, vähempikin määrä riittää
    .
    50-100g voita
    .
    n. 8dl maitoa, määrä vaihtelee aika paljonkin lajikkeen mukaan
    .
    1 - 2tl suolaa

    .
    Valmistus:
    .
    1. Keitä KUORITUT PERUNAT kypsiksi VÄHÄSSÄ SUOLATTOMASSA vedessä ja soseuta ne kattilassa VÄHÄÄN VETEEN esimerkiksi varovasti sähkövatkaimella tai mieluummin perunasurvimella (nuijalla).
    .
    2. Jäähdytä sose erittäin huolellisesti 77 asteiseksi tai vähän alle. 75-76 astetta on hyvä lämpötila. Lisää tarvittaessa vettä niin että tönkkösose notkistuu.
    .
    3. Lisää jauho jäähdytettyyn soseeseen. Lisää tarvittaessa tilkka 76 asteista vettä.
    .
    4. Imellä perinteisesti niin kuin 1700-1800 luvuilla ja nykyisinkin: Eristä sosekattila erittäin hyvin vällyillä - useilla kerroksilla keittiöliinoja. Laita sosekattila lämpimään paikkaan ja anna imeltyä 2-4 tuntia. Sekoita joitakin kertoja imeltymisen aikana. Imeltymisen edistymistä voi seurata maistamalla.
    -
    Vaihtoehtoisesti nykyaikaisemmin: Imeltyminen onnistuu hyvin sähköuunissa. Sosekattila laitetaan imeltymään 65-70 asteiseen uuniin 2-4 tunniksi. Uunin lämpötilaa voi seurata erillisen uuninlämpömittarin avulla.

    5. Lisää soseeseen voi sulamaan ohuina lastuina. Lisää suola. Lisää maitoa niin että saadaan puuromainen mutta notkea sose. Kaada sose voideltuun uunivuokaan. Lisää pinnalle muutama voinokare ja pinnalle voi lisätä myös korppujauhioja. Paista perunalaatikkoa aluksi 185-205 asteisessa uunissa. Kun pinta saa väriä ja sose alkaa kuplimaan alennetaan uunin lämpötila 140 asteeseen niin kupliminen rauhoittuu.
    .
    .
    Tiesitkö että imelletty perunalaatikko on perinteinen ympärivuotinen viikonloppuruoka. Sitä valmistettiin yleensä viikonloppuina leipomispäivinä. Imelletty perunalaatikko paistui kätevästi leipomispäivinä massiivisten leivinuunien jälkilämmössä.
    .

    VastaaPoista
  3. Imelletty perunalaatikko, eli perunatuuvinki, eli tuuvinki eli imelletty prossakka!

    Imelletty perunalaatikko. Se tunnetaan lännempänä "imelletty prossakka" nimisenä ja idempänä "tuuvinki" nimisenä tai tarkennettu "perunatuuvinki" nimisenä. Jostain syystä Imellettyä perunalaatikkoa pidetään hankalana valmistettavana, mutta onnistuminen ei vaadi juurikaan muuta kuin kuumana soseuttamisen, tilkka kuumaa vettä ohentamiseen, jäähdyttämisen noin 70 asteiseksi, jauhojen lisäämisen jäähdytettyyn soseeseen, ja imeltämisen niin että sose on noin 65 asteista ja uuni noin 70 astetta. Imelletty perunalaatikko vaatii täydellisesti onnistuakseen oikean imeltymislämpötilan. Sen makeahko maku on vailla vertaansa, eikä se tarvitse siirappilisäystä eikä sokeria. Tee perinteinen leipomispäivien suosikkilaatikko perinteisellä ohjeella! Perinteisesti imelletty perunalaatikko valmistettiin leipomispäivinä kun leivinuunien jälkilämpö oli kuin tehty imelletyn perunalaatikon kypsentämiseen. Sähkölieden uunissa imeltäminen on helppoa. Sähkölieden uunissa imeltäminen ja paistaminen on helppoa ja imellettyä prossakkaa, eli tuuvinkia eli imellettyä perunalaatikkoa voisi helposti valmistaa vaikkapa kerran viikossa, niin kuin vielä 1950 luvulla oli tapana leipomispäivinä leivinuunin jälkilämmössä.

    Imelletty perunalaatikko, eli perunatuuvinki, eli tuuvinki, eli imelletty prossakka!

    AINEKSET:

    2 kg perunoita
    vettä
    4 reilua ruokalusikallista vehnäjauhoja, perinteisesti ruisjauhoja
    5 dl maitoa, määrä vaihtelee runsaasti eri lajikkeilla ja tavoitteen mukaan
    50-100 g voita tai margariinia
    1-2 tl suolaa

    VALMISTUSOHJE:

    Imelletty perunalaatikko, el iperunatuuvinki eli tuuvinki eli imelletty prossakka valmistuu näin:
    Kuori perunat ja keitä ne pehmeiksi suolattomassa vedessä. Ota keitinvesi talteen. Soseuta perunat. Lisää kuumaa keitinvettä joukkoon, että seoksesta tulee sopivan löysää. Sekoittele ja jäähdytä sosetta kunnes lämpötila on noin 70 astetta. Sekoita 70 asteiseksi jäähtyneeseen soseeseen vehnäjauhot tai ruisjauhot. Jauhojen entsyymit käynnistävät imeltymisen heti.
    Laita perunasose noin 70 asteiseen uuniin . Jos soseen lämpötila on alle 60 astetta, imeltyminen saattaa kestää jopa 12-20 tuntia ja 55 asteinen sose imeltyy noin 30-50 tunnissa. Noin 65 asteessa imeltymiseen menee 3–4 tuntia. Sähköuunin lämpötila pitää olla tarpeeksi lämmin, että soseen lämpötila pysyy koko ilmeltymisen ajan noin 65 asteessa. Tarkkaile soseen lämpöä mittarin avulla. Soseen lämpötila on muutaman asteen uunin lämpötilaa alhaisempi.
    Kun sose on imeltynyt, lisää maito, sulatettu rasva ja suola.
    Kaada sose voideltuun uunivuokaan ja paista imelletty perunalaatikko 150–175 asteessa. Paistoaika on noin 3 tuntia. Voit aloittaa paistamisen vaikkapa 200 asteisessa uunissa. Kun sose alkaa kuplimaan alenna uunin lämpötila 130-140 asteeseen ja paista noin 3 tuntia.

    VastaaPoista