lauantai 5. marraskuuta 2016

Kvinoa-raastesalaatti

En ollut muistanut pikkelssin olemassaoloakaan, ennen kuin sattumalta törmäsin siihen kaupassa ja nappasin purkin saman tien mukaani. Tähän salaattiin se sopi kuin nenä päähän, mukavan kosteana ja makeana. Muutenkin salaatti oli tosi hyvää lampaanfileiden kylkiäisenä. Keitin mukaan myöskin perunat, mutta itse en viitsinyt niitä edes ottaa kun salaatti oli ihan tarpeeksi.



Ainekset:
200 g kaalia
1 punasipuli
2 porkkanaa
1 dl kurpitsapikkelssiä
1 jääsalaatti
250 g kirsikkatomaatteja
2 dl kvinoaa
4 dl vettä
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl sitruunamehua
suolaa
mustapippuria

Keitä kvinoa kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan.

Viipaloi kaali ihan ohuiksi suikaleiksi. Suikaloi porkkana ja punasipuli. Paloittele salaatti ja puolita kirsikkatomaatit.

Sekoita kulhossa kasvissuikaleet, puolitetut kirsikkatomaatit, paloiteltu salaatti ja kvinoa.

Sekoita oliiviöljy ja sitruunamehu. Mausta suolalla ja pippurilla. Kaada kastike salaatin joukkoon, sekoita hyvin. Tarjoa salaatti lampaanfileiden lisukkeena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti