keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Grissinit

Kivoja pikku leipäsiä, vaikka olivatkin yllättävän mauttomia siihen nähden että sisältävät melko paljon parmesaania. Täytyy pakastaa loput ja syödä seuraavaksikin keiton kaverina.



Ainekset:
2 rkl oliiviöljyä
1 kananmunan valkuainen
2 ½ dl kädenlämpöistä vettä
6 dl vehnäjauhoja
1 pss kuivahiivaa
1 tl sokeria
1 tl suolaa
2 dl parmesaaniraastetta
1 rkl seesaminsiemeniä

Sekoita öljy, valkuainen ja vesi.

Sekoita jauhot, kuivahiiva, sokeri, suola ja parmesaaniraaste. Alusta kuivat aineet ja vesiseos pehmeäksi, tasaiseksi taikinaksi. Laita taikina kulhoon ja sirottele päälle jauhoja. Peitä kulho leivinliinalla ja kohota lämpimässä, vedottomassa paikassa n. 45 minuuttia.

Säädä uuni 190 asteeseen. Vaivaa taikina notkeaksi jauhotetulla alustalla, n. 5 minuuttia. Jaa taikina 24 palaan.

Pyörittele taikinapalat ohuiksi tikuiksi. Pyöritä puolet taikinatikuista kierteisiksi esim. puukauhan varren ympärille. Nosta taikinatikut kahdelle leivinpaperilla peitetylle uunipellille. Anna kohota peitettynä n. 20 minuuttia.

Voitele tikut vedellä ja ripottele päälle siemeniä. Paista uunissa 15-20 minuuttia. Vaihda uunipeltien paikkaa paistamisen aikana, jotta grissinit ruskistuvat tasaisesti. Anna grissinien jäähtyä ritilällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti