torstai 22. joulukuuta 2016

Sinappibroileri

Ja sitten päivän ateriaan. Broileri on kokonaisena paistettuna niin paljon parempaa kuin valmiina paloina ostettuna, että se pitäisi joka kerta jaksaa paistaa itse. Tai eihän siinä paistamisessa mikään homma ole, kun broileri valmistuu uunissa ihan itsekseen, mutta se lihojen erottelu luista on olevinaan niin kovin työlästä. Tietysti sen voisi jättää tehtäväksi jokaiselle syöjälle erikseen, mutta jotenkin mukavampi itsekin vain lappaa ruokaa lautaselta suuhunsa eikä siinä vaiheessa enää keskittyä lihojen riipimiseen luista. Ja tuo sinappikastike… Nam!



Ainekset:
1 pakastebroileri, n. 1 ½ kg
50 g omenasinappia
3 dl ranskankermaa
suolaa
mustapippuria

Sulata broileri hyvissä ajoin ennen ruoanlaittoa. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Halkaise broileri. Pane broilerinpuolikkaat uunivuokaan ja levitä niiden päälle veitsellä ohut kerros sinappia. Laita vuoka uuniin 15 minuutiksi. Keitä sillä välin ranskankerma kokoon kattilassa.

Ota vuoka uunista ja lusikoi kummankin broilerinpuolikkaan päälle kolme ruokalusikallista ranskankermaa. Jatka kypsentämistä vielä 25 minuuttia ja tarkista kypsyys pistämällä broilerin paksuimpaan kohtaan. Broileri on kypsä, kun lihaneste on kirkasta. Jatka tarvittaessa kypsentämistä.

Nosta broilerinpuolikkaat lämpimälle tarjoiluvadille. Kaada loppu ranskankerma uunivuokaan, raaputa broilerin paistoliemi vuoan pohjasta ja reunoista puulastalla. Kaada seos kattilaan ja kiehauta. Mausta suolalla ja pippurilla ja vatkaa tasaiseksi kastikkeeksi. Tarjoile kastike erikseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti