lauantai 10. joulukuuta 2016

Kanakeitto Alessandron tapaan

Tagliatellea ei nyt just ollut, vaikka luulin sitä löytyvän kaapista. Mutta ei se menoa haittaa, laitoin muita makaroneja. Ajattelin reseptiä katsoessani, että tästä taitaa tulla melkoisen mauton keitto. Väärässä olin. Kokonaisena keitetty broileri maustoi liemen ihanaksi eikä soppa olisi kaivannut mitään muita mausteita. Broileri kannattaisi kyllä aina ostaa kokonaisena, vaikka onhan siinä tietysti oma hommansa.



Ainekset:
1,1 kg broileria neljään osaan paloiteltuna
2 ½ l vettä
suolaa
3 persiljan oksaa
1 lehtisellerin varsi
3 pituussuunnassa halkaistua porkkanaa ohuina viipaleina
6 keskikokoista, kuutioitua perunaa
1 rkl oliiviöljyä
1 silputtu sipuli
120 g tagliatellea 5 cm:n pätkiksi pilkottuna
valkopippuria

Laita broileripalat, vesi, 2 tl suolaa, persilja ja selleri isoon kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja laske lämpöä. Keitä hiljalleen n. 40 minuuttia, kunnes broileri on kypsää. Kuori koko ajan vaahto pinnalta.

Ota kattila liedeltä. Nosta broileripalat leikkuulaudalle ja poista nahka ja luut. Leikkaa broileri suupaloiksi.

Kuori rasva liemen pinnalta ja nosta kattilasta persiljat ja lehtiselleri. Laita liemikattila takaisin liedelle. Lisää porkkanat ja peitä osittain kannella. Keitä ne hiljalleen kohtalaisella lämmöllä puolikypsiksi. Lisää perunat ja keitä edelleen osittain kannella peitettynä noin 15 minuuttia, kunnes kasvikset ovat kypsiä.

Lämmitä samanaikaisesti öljy pienessä paistinpannussa ja lisää sipuli. Kuullota sipulia noin 5 minuuttia kohtalaisella lämmöllä, kunnes se on pehmeää ja kullankeltaista. Ota pannu liedeltä.

Kuumenna pastaa varten 2,5 l vettä kiehuvaksi. Lisää tagliatelle ja suolaa. Keitä tagliatellet puolikypsiksi ja valuta ne.

Lisää puolikypsä pasta, broileripalat ja sipuli broileriliemeen ja sekoita. Keitä alhaisella lämmöllä 5 minuuttia, tarkista mausteet ja tarjoile.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti