sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Crêpes Suzette

Nyt voin ihan rehellisesti sanoa, etten ole syönyt mitään näin hyvää pitkään aikaan. En yleensä tykkää appelsiinin mausta muualla kuin appelsiinissa itsessään, mutta näihin lettuihin se sopi loistavasti. Oikeastaan nämä ovat appelsiinikinuskilla valeltuja lettuja. Ja plussana, tämä taikina oli tosi helppo paistaa. Joskus lettutaikinasta tulee niin helposti repeilevää, ettei sitä meinaa saada millään paistettua ainakaan isoiksi letuiksi.



Ainekset:
2 kananmunaa
½ dl + 2 rkl sokeria
½ tl vaniljasokeria
3 dl maitoa
½ dl + 2 rkl appelsiinimehua
2 ½ dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
100 g + 3 rkl voita
Tarjoiluun:
kermavaahtoa

Vatkaa munat kevyesti suuressa kulhossa. Sekoita joukkoon 2 rkl sokeria, vaniljasokeri, maito, 2 rkl appelsiinimehua, jauhot ja ripaus suolaa. Sulata 3 rkl voita ja lisää taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi, peitä kelmulla ja nosta tunniksi viileään.

Voitele teflonpannu kevyesti öljyllä ja paista taikinasta 12 ohutta kreppiä: kaada paistinpannuun ½ dl taikinaa ja kääntele pannua niin, että taikina levittyy pannulle tasaisesti. Paista keskilämmöllä 1 minuutti, käännä kreppi ja paista vielä 30 sekuntia.

Sulata loppu voi paistinpannulla. Lisää loput sokerit ja kuumenna sekoitellen keskilämmöllä 30 sekuntia, kunnes sokeri on sulanut. Lisää loppu appelsiinimehu ja kuumenna sekoitellen vielä 90 sekuntia. Säädä lämpö pienemmälle.

Taita krepit nelinkerroin kolmioiksi ja kääntele ne yksitellen appelsiinikastikkeessa.

Jaa krepit lautasille, lusikoi päälle appelsiinikastiketta ja nokare kermavaahtoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti