tiistai 28. maaliskuuta 2017

Jogurttihyytelöä ja mansikoita

Ajattelin jo tätä tehdessäni, että onpa vähäinen määrä hunajaa näin paljoon jogurttiin ja kermaan. Ja niin olikin, joko hunajaa pitäisi laittaa ainakin kolminkertainen määrä tai sitten esim. maustaa kermavaahto tomusokerilla. Tällä kertaa makeutuksena toimi sitten koko komeuden päälle valutettu hunaja, ja se toimikin oikein hyvin. Hyytelöä on sen verran jäljellä, että taidan kokeilla vielä vaahterasiirapinkin kanssa.



Ainekset:
10 liivatelehteä
4 dl maustamatonta jogurttia
muutama rouhaus vaniljamyllystä
½ dl sitruunamehua
1 rkl hunajaa
2 rkl vettä
2 dl kuohukermaa
10 mansikkaa
4 kiivihedelmää

Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5 minuuttia. Kaada jogurtti kulhoon. Rouhi sekaan vaniljaa myllystä. Sekoita sitruunamehu ja hunaja keskenään ja lisää seos jogurttiin.

Purista liivatelehdistä ylimääräinen neste ja liuota ne kiehuvaan veteen. Lisää liivateseos jogurttiin huolella sekoittaen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja kääntele se jogurttiseokseen.

Vuoraa pyöreäpohjainen kulho kelmulla ja kaada seos kulhoon. Nosta kylmään jähmettymään vähintään muutamaksi tunniksi, mieluiten yön yli. Kumoa hyytelö tarjoiluvadille ja koristele mansikoilla ja kiivihedelmän viipaleilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti