sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Valencialainen paella

Katkarapuja ei kuvassa näy, sillä ne joudun taas paistamaan erikseen ja ripottelemaan ainoastaan itselleni ja lapselle. Isäntä kun on allerginen ainakin isommille ravuille, eikä tahdo katkarapujakaan välttämättä siksi syödä. Maistelun kanssa kuitenkin joutuu odottamaan myöhempään iltapäivään, ensin täytyy käydä leffassa syömässä karkkia ja vasta sitten pääsee paellan ääreen. Ainakin ainekset ovat erinomaiset; ei kai tästä muuta voinut tulla kuin hyvää? Noin yleisesti ottaen riisiruoat ovat itselleni ehkä kaikkein mieluisimpia.



Ainekset:
1 punainen paprika
3 tomaattia
1 suuri sipuli
140 g ananasta
250 g porsaanfileetä
300 g broilerinfileetä
3 rkl oliiviöljyä
180 g katkarapuja
200 g pakasteherneitä
250 g risottoriisiä
suolaa
mustapippuria
½ g sahramia
1 tl paprikajauhetta
6 dl kasvislientä
1 valkosipuli

Halkaise paprika. Poista siemenkota ja suikaloi malto. Paloittele tomaatit. Kuori ja silppua sipuli. Paloittele ananasrenkaat.

Leikkaa porsaan- ja broilerinlihat ohuiksi suikaleiksi. Kuumenna oliiviöljy suuressa paistinpannussa. Ruskista lihasuikaleet ja siirrä toiseen astiaan. Ruskista katkaravut kevyesti ja siirrä toiseen astiaan.

Kuullota sipuli, paprika, tomaatit, herneet ja ananas. Lisää riisi. Mausta suolalla, pippurilla, sahramilla ja paprikajauheella. Kuumenna sekoitellen vielä hetki.

Lämmitä kasvisliemi ja lisää 6 dl lientä pannuun. Poista valkosipulista kanta ja aseta sipuli pannun keskelle. Kypsennä paellaa 175-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia.

Ota paella uunista ja asettele päälle lihasuikaleet ja katkaravut. Lisää tarvittaessa hieman kasvislientä. Paista vielä 20 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti