sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Mummon mustikkatäytekakku

Aivan ihana, ei liian makea täytekakku. Ja kerrankin onnistuin saamaan kakusta jopa ihan kivan näköisen.



Pohja:
4 kananmunaa
1 ½ dl sokeria
1 ½ dl vehnäjauhoja
½ dl kookoshiutaleita
2 rkl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Vuokaan:
1 rkl voita
2 rkl kookoshiutaleita
Täyte:
250 g maitorahkaa
200 g ranskankermaa
300 g mustikoita
½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 tl sitruunankuoriraastetta
Kostutus:
2 rkl sitruunamehua
½ dl vettä
Kinuski:
2 dl kermaa
1 ½ dl fariinisokeria
1 rkl voita
Koristeluun:
3 dl vispikermaa
1 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
200 g mustikoita

Voitele n. 2 ½ litran vetoinen kakkuvuoka ja leivitä se kookoshiutaleilla.

Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää jauhoseos vaahdon joukkoon. Sekoita nostellen tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta. Paista 175-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 30 minuuttia. Kumoa kakku ja anna jäähtyä.

Valmista täyte. Sekoita rahka, ranskankerma, mustikat, sokerit ja sitruunankuoriraaste keskenään.

Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan ja nosta alin kerros tarjoiluvadille. Suojaa vadin reunat leivinpaperisuikaleilla. Levitä pohjalevylle puolet kostutuksesta ja puolet mustikkatäytteestä. Nosta päälle toinen levy, kostuta ja täytä. Pane päälle kansilevy, peitä kevyesti kelmulla ja nosta päälle kevyt paino, esimerkiksi leikkuulauta. Anna kakun vetäytyä jääkaapissa pari tuntia.

Valmista kinuskikuorrutus. Kuumenna kerma ja fariinisokeri laakeassa kattilassa kiehuvaksi. Keitä miedolla lämmöllä välillä sekoittaen n. 15 minuuttia. Tee kinuskikoe: tiputa pieni määrä kinuskia kakun päälle. Jos kinuski ei imeydy kakkuun, se on valmista.

Lisää joukkoon voinokare. Kaada kinuski kuumana hitaasti kakun päälle ja levitä veitsellä tasaiseksi. Kinuski saa valua myös reunoille. Anna jäähtyä ja siirrä kakku jääkaappiin puoleksi tunniksi.

Vatkaa reunoille tuleva kerma vaahdoksi ja mausta sokereilla. Pursota tai levitä se veitsellä huolettomasti kakun reunoille. Koristele kakun pinta mustikoilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti