torstai 24. joulukuuta 2015

Marenkikääretorttu

Mitä tehdä viidestä munanvalkuaisesta, jotka jäävät yli valkosuklaa-rusinavanukkaasta? Marenkikääretorttu kuulosti hyvältä. Ja puolukkatäyte vielä paremmalta, pakastin kun on täynnä puolukoita. Ei muuta kuin kokeilemaan.



Ainekset:
5 kananmunan valkuaista
2,5 dl sokeria
1 dl manteli- tai pähkinärouhetta
1 dl Maizenaa
Täyte:
200 g vaniljatuorejuustoa
1 dl puolukkahilloa
½ dl pakastepuolukoita
Päälle:
0,5 dl Marianne-karkkirouhetta

Vatkaa valkuaiset löysäksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon sokeri vähitellen. Jatka vatkaamista, kunnes vaahto on kiinteää ja kiiltävää.

Sekoita pähkinärouhe Maizenaan ja lisää seos vaahdon joukkoon.

Voitele leivinpaperi kevyesti ja levitä marenkiseos tasaiseksi levyksi. Paista marenkilevyä uunin keskitasolla 175 asteessa 20 minuuttia. Marenki paisuu paistuessaan paljon, joten käytä reunallista uunipannua.

Kumoa levy toiselle leivinpaperille ja poista pohjapaperi. Jäähdytä levy.

Sekoita tuorejuustoon puolukkahillo ja pakastepuolukat. Levitä seos marenkilevyn päälle ja rullaa leivinpaperin avulla kuten kääretorttu. Ripottele päälle Mariannerouhe.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti