sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Parsakaali-tomaattipiirakka

Mielenkiintoiselta kuulostava resepti. Pakko kokeilla, voiko piirakkapohjan tosiaan tehdä jotenkin muutenkin kuin jauhoilla ja rasvalla. Maistelun jälkeen täytyy todeta, että kyllä voi. Tämä ei häviä yhtään perinteiselle voitaikinapohjaiselle piirakalle.



Pohja:
5 g voita piirakkavuoan voiteluun
130 g parsakaalisosetta
100 g juustoraastetta
1 kananmuna
2 rkl vehnälesettä
3 rkl ruisjauhoja
½ tl leivinjauhetta
Täyte:
1 dl juustoraastetta
2 kananmunaa
2 dl kermaa
120 g parsakaalin nuppuja
1 paprika
10 kirsikkatomaattia
2 valkosipulinkynttä
½ tl mustapippuria

Irrota parsakaalista varsi ja keitä se paloiteltuna pehmeäksi, noin 15 minuuttia. Kun varrenpalat ovat jäähtyneet, soseuta ne ja sekoita joukkoon juustoraaste, kananmuna, vehnäleseet, ruisjauhot ja leivinjauhe. Levitä taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille ja esipaista pohjaa uunin alatasolla 200 asteessa n. 5 minuuttia.

Sekoita keskenään täytteen juustoraaste, kananmunat, kerma, murskatut valkosipulinkynnet, parsakaali, paprika ja pippuri ja levitä seos pohjan päälle. Asettele pinnalle halkaistut kirsikkatomaatit leikkuupinta ylöspäin. Paista piirakkaa uunin alatasolla 200 asteessa n. 30 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti