torstai 5. tammikuuta 2017

Neljän sipulin piirakka

Tämä piirakka sai taas alkunsa siitä, että huomasin jääkaapissa vanhentuneen ruokatavaran. Ostin ennen joulua Jukolan aito cheddar –valkosipulinapuja ja tarkoitukseni oli laittaa ne johonkin salaattiin. En saanut aikaiseksi, ja juuston parasta ennen –päivä meni joulupäivänä. Nyt alkoi olla jo korkea aika käyttää ne johonkin. Sipulipiirakka on mielestäni ihanaa, joten päätin kokeilla siitä omaa versiotani. Ja kyllä kannatti. Oli todella herkullinen iltapala.



Pohja:
3,5 dl vehnäjauhoja
125 g voita
125 g maitorahkaa
Täyte:
2 sipulia
2 punasipulia
1 purjo
4 valkosipulinkynttä
1 rkl voita
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
125 g maitorahkaa
2 kananmunaa
120 g valkosipulicheddarnapuja
mustapippuria

Nypi jauhot ja paloiteltu rasva murumaiseksi seokseksi. Lisää rahka ja pyöräytä pikaisesti tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina piirakkavuoan (26 cm) pohjalle ja reunoille. Nosta pohja kylmään täytteen teon ajaksi. Jos taikinaa on liikaa vuoan kokoon nähden, erota osa taikinasta koristelua varten.

Kuori ja suikaloi sipulit. Viipaloi purjo. Silppua valkosipulinkynnet.

Kuumenna voi pannulla. Kuullota sipuleita voissa, kunnes ne pehmenevät. Mausta suolalla ja sokerilla ja paista miedolla lämmöllä, kunnes sipulit ovat hiukan karamellisoituneet. Lisää valkosipuli ja jatka paistamista pari minuuttia.

Pilko cheddarnaput pieniksi kuutioiksi. Sekoita rahka, munat ja juusto keskenään. Mausta seos mustapippurilla. Kumoa sipulit piirakkapohjalle ja kaada päälle rahka-kananmunaseos.

Paista piirakkaa 200-asteisessa uunissa, kunnes täyte hyytyy ja pinta saa kauniin kullanruskean värin, n. 30 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti