sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Ranskalainen päärynäpiiras

Tätä en kerennyt vielä maistaa, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan se vaikuttaa erittäin hyvältä. Kaapissa sattui olemaan mansikkahunajaa joka ei tunnu kuluvan, joten käytin sitä maustamattoman hunajan sijaan.



Taikina:
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
150 g kylmää voita paloiteltuna
2 rkl vettä
Täyte:
600 g päärynää
1 rkl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
½ dl (mansikka)hunajaa

Sekoita kulhossa taikinan jauhot ja sokeri. Lisää voi ja nypi taikina murumaiseksi. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina piirakkavuoan (23 cm) pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa 200-asteisessa uunissa n. 10-12 minuuttia, kunnes taikina hieman ruskistuu.

Kuori päärynät, poista siemenet ja leikkaa hedelmäliha ohuiksi lohkoiksi. Sekoita jauhot ja sokeri keskenään. Pyörittele päärynälohkot sokeriseoksessa. Asettele lohkot limittäin esipaistetulle piirakkapohjalle. Jatka paistamista 30-35 minuuttia.

Ota piirakka uunista ja voitele päärynälohkot hunajalla. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti