sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Paahdettu punajuuri-klementiinisalaatti

Paahdetut punajuuret ovat ihania, ja sopivat salaattiin mainiosti. Klementiini on myöskin mukavan makeaa. Juustona tässä voisi olla ehkä jotain hiukan maistuvampaa. Valitettavasti mozzarella on kyllä täysin mautonta, ellei sitä ole paahdettu uunissa.




Ainekset:
3 punajuurta
1 rkl rypsiöljyä
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria
1 tl hunajaa
4 klementiiniä
1 rkl balsamiviinietikkaa
150 g salaattia
200 g helmimozzarellaa
1 dl saksanpähkinöitä

Kuori ja leikkaa punajuuret puolen sentin viipaleiksi. Nosta viipaleet kulhoon. Yhdistä öljy, suola, pippuri ja hunaja. Sekoita punajuurten joukkoon. Levitä punajuuret leivinpaperoidulle uunipellille. Paista 225-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia. Jäähdytä.

Purista yhdestä klementiinistä mehu. Kuori ja viipaloi loput. Sekoita mehun joukkoon viinietikka.

Levitä salaatti vadille. Asettele päälle punajuuri- ja klementiiniviipaleet. Ripottele mozzarellat salaatin päälle. Viimeistele pähkinöillä ja kastikkeella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti